Heinäkuu 2008



3.7.08
Kun katselen taaksepäin kesäkuuta, huomaan, miksi on ollut taas erityisen raskasta: Vietimme suurimman osan ajasta sairaalassa, Lastenklinikalla siis. Yhteensä 21 päivänä olimme sairaalassa joko käymässä hoidoissa tai osastolla. Tähän jaksoon sisältyy punasolujen tiputusta ja jopa kolme kertaa trombosyyttien tankkausta. Ei siis ihme, että olen jo aivan puhki. Onneksi tyttö voi tällä hetkellä suhteellisen hyvin ja hyvä on, että jHs seuraava käynti K 10:n avolla on vasta maanantaina. Uusi hoitojakso alkoi myös eilen. Olin kyllä hermostua hoitajan ohjeista. Hän kirjoitti paperille ohjeet seuraavasti: Etoposidi = VP-16 50 mgx1, 6-MP 25 mgx1, syklofosfamidi 100mgx1 jne. Kun sanoin,etten tiedeä, mitä lääkkeitä ne ovat, hän käski minun katsoa asia hoitokaaviosta. UH!! Siinä vaiheessa kyllä tuli aikaisempaa hoitajaa ikävä.


Valitettavasti Jasminea pitkään hoitanut ns. omahoitaja K 10:n avolla, lähti vuoden vaihteessa pois K10:ltä tilalle tuli useita hoitajia. Joudumme nykyisin ja jo viime lokakuusta lähtien, käymään aina sairaalan ulkoeristyshuoneessa, koska tytöllä todettiin vatsatauti, joka kyllä onneksi ei enää ole varsin aktiivinen muuten kuin matalasoluvaiheessa. Hoitaja antaa yleensä ohjeita puhelimitse, koska olemme aivan toisessa osassa Lastenklinikkaa kuin K 10:n ja avon tilat. Tänäänkin hän soitti, mutta lähetti sentään ohjeet kirjallisestikin harjoittelijatytön mukana. Hoitokaaviossa olivat lääkkeiden nimet epäselvästi merkittyinä eikä syklofosfamidista ollut selvitystä. Sain sitten sentään puhelimitse hoitajalta tietää mitä lääkkeitä tarkoitettiin. Aikaisempi hoitaja ei koskaan kirjoittanut ohjeita vaikuttavan lääkeaineen mukaan, vaan selkeästi lääkkeiden nimellä. Minun ei koskaan tarvinnut arvailla, oliko kyseessä Merkaptopuriin, Hydroksiurea vai Sendoxan. No ehkä vielä opin näiden toisten hoitajien tyylinkin. Tytön omahoitaja on nyt kuitenkin jotain kolme viikkoa lomalla eikä minulla ole aavistustakaan, kuka häntä taas tuuraa heinäkuun aikana.

Hoitajapula on kova. Esim. perjantaisin Avolla saattaa olla vain yksi hoitaja. Kaksi Avon huonetta, huoneet 13 ja 14, on poistettu käytöstä hoitajapulan vuoksi, vaikka K 10:llä on kaikkiaankin vain 12 huonetta, joista yksi on tehty komerosta, nimittäin huone no 11. Siitä puuttuvat kaikki mukavuudet, ei ole vessaa eikä suihkua. no käsienpesuallas taitaa sentään olla. Huoneeseen mahtuu yksi sänky ja tuoli. Yhteen eli huoneeseen no 12 voidaan laittaa kuusi henkeä, kolme lasta ja kolme äitiä tai isää. K 10:llä kun odotetaan, että jompi kumpi vanhemmista osallistuu hoitoihin. Isiä kai kunnioitetaan enemmän, kun en muista koskaan nähneeni ko. huoneessa kolmea isää; kolme äitiä kylläkin, itsekin olin siellä kerran kolmantena. Se ei suinkaan ole mikään iso huone, sinne juuri ja juuri saa mahtumaan kolmen sängyn viereen kolme nojatuolia. Liikkumaan ei sitten mahdukaan. Lapset ovat sängyssä ja äidit pysyvät tuoleissaan, jos hoitoja pitää tehdä, jonkun täytyy väistää. Mitäpä muuta voi odottaa yli 60 vuotta vanhalta rakennukselta, jota Museovirasto intohimoisesti suojelee. Kiistaa on käyty mm. säilytettävästä parvekkeesta, viis lapsien hengestä.

Editoitu. Kuvia lisätty. Kuvat esittävät Lastenklinikan sisäänkäyntejä poliklinikan puolelta ylätasolla.

Kettinkikuva kevättalvelta. Kukkalaatikkoon johdettu kettinki oli jäässä. Laitoin tästä kuvat Vartti-lehteenkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida.

Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!

Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.


Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.