Lisää lunta

28.3.09

Tänään satoi lunta lähes koko päivän. Niin on tapahtunut muinakin päivinä kuluneella viikolla. Tänään olivat lumiaurat taas kovassa käytössä.

Nyt kun datakaapelini on hukassa, laitan tänne kuvia aikaisemmilta jo keväisen tuntuisilta päiviltä. Saa nähdä, joko tämänpäiväinen lumipyry toteuttaa vanhan sanonnan: "Uusi lumi,vanhan surma."

Tässä kuva sillalta 23.3.09, siis viime maanantailta:



Lätäköiden yli on jo hypitty parin viikon verran.

Tämän kokoinen lätäkkö oli 21.3.09 siis viikko sitten lauantaina:



Kun palataan viime viikkoon, niin torstaina 19.3.09 lätäkön ylitys vaati jo taitoa:





Ylläoleva kuva on otettu 15.3.09 noin kello 11.

Sulaminen oli kylläkin alkanut jo 13.3.09:



Viikko sitten perjantaina penkkikin oli vapautunut lumen alta:



Vertauksen vuoksi kuva penkistä 11.3.09.



Ollaan siis taas samassa tilanteessa nyt 28.3.09.
Lunta riittää. Taitavat nyt tulla alas viime talvelta varastoon jääneet.

Surutyön kuvioita

28.3.09

Torstaina olin Diakonissalaitoksella Palliatiivisen hoidon seminaarissa kertomassa Jasminesta ja hänen loppuvaiheistaan Terhokodin lääkärin pyynnöstä. Tein sitä varten Jasminesta ottamistani kuvista PowerPoint-esityksen. Koska minulla ei ole kyseistä ohjelmaa omassa tietokoneessani, jouduin tekemään esityksen muualla ja hukkasin datakaapelin, joten menee vähän aikaa, ennen kuin taas laitan ottamiani kuvia tähän blogiini. Toivon löytäväni datakaapelini maanantaina sieltä, missä tein tuon PowerPoint-esityksen. Uutta en välittäisi ostaa, se kun maksaa useita kymmeniä euroja.

Oli aika rankkaa kertoa taas Jasminen vaiheista ja varsinkin saattohoitoajasta. Sain koko ajan hillitä itseäni, etten olisi alkanut itkeä kesken esitykseni. Muutaman kerran kyllä sain aika lailla taistella, etten ihan purskahtanut itkuun, meinasi äänikin loppua. Paikalla oli paljon tuttuja ihmisiä, Jasminen hoitajia, sairaalan teologi ja ainakin yksi Terhokodin lääkäreistä, varmaan muitakin teologeja, henkilökuntaa muista kuin Helsingin Terhokodista, ja kenties sosiaalityöntekijöitä, lääkäreitä, hoitajia ym.. En minä heitä jännittänyt, muutamia kymmeniä ihmisiä siellä oli, ehkä sata. Itselläni on sen verran pitkä ura opettajana, niin ala-asteella, yläasteella, lukiossa ja yliopistossa sekä työväenopistossa takana, ettei yleisö kauheasti pelota eikä jännitä. On ollut aikuisten ryhmiä ja lasten ryhmiä, isoille ja pienille, esitelmiä, alustuksia, päivänavauksia, ties mitä auskultoinnin jälkeen, mutta Jasminen kuolemasta oli kulunut vasta neljä kuukautta ja kolmetoista päivää. Tästä syystä olen varma, että tämä oli elämäni surkein esitys. No, itsepähän pyysivät.

Linkkejä:
Mitä on palliatiivinen hoito
Terhokoti

Taideteollisen korkeakoulun tiimoilta


Tiina Anttila: Poro

19.3.09
Tänään palasin eräille juurilleni, käväisin nimittäin Arabian tehtaalla, Taideteollisessa korkeakoulussa pitkästä aikaa. Juurilleni sikäli, että vietin tuossa opinahjossa neljä vuotta elämästäni.

Oikeastaan olin menossa TaiKin kirjastoon, mutta poikkesin samalla koulun puolella. Kävelin pitkin käytäviä ja muistelin menneitä. Varsinaiset opintoni suoritin aikanaan Ateneumin taidemuseon rakennuksessa sijainneessa koulussa Rautatientorin nurkilla keskustassa, en Arabian tehtaan rakennuksessa. Meillä oli vanha kulunut "kotikutoinen" Atski. Me olimme atskilaisia - niin kai nykyisetkin opiskelijat itseään nimittävät. Nimitys tuli varmaan rakennuksesta, sillä Ateneumin taidemuseo oli se miljöö, jonka yhteydessä koulu sijaitsi. Koko rakennuksen ensimmäinen kerros oli silloin Taideteollista korkeakoulua. Myös muissa kerroksissa oli koulun tiloja, mm. tekstiili- ja grafiikkaluokat, jos oikein muistan. Siinä, missä nyt on Ateneumin taidemuseon kahvilan tilat, oli aikanaan piman luokka, siis piirustus- ja maalausluokka. Sisäänkäynti oli rakennuksen etusivun vasemmassa reunassa. Kuviksen eli kuvaamataidonopetuksen, nykyisin puhutaan taidepedagogiikasta, tilat olivat toisessa kerroksessa. Sinne mentiin makkaratalon puoleisessa päässä olevasta ovesta.

Kuvassa vaahteranlehtipatja, joka on Ateneumin kirjastosta tultaessa hissin luona.


Tämä taideteos on japanilaisen taiteilijan käsialaa: patja vaahteran lehdistä.

Tässä patja lähikuvassa. Toshie Takeuchin tilateos

Arabian tehtaalla vaeltelin pitkin pitkiä käytäviä ja tunsin itseni ulkopuoliseksi. Ei minun opiskeluaikanani ollut noin hienoa, kaikki oli siihen aikaan kulunutta ja nuhruista. Elimme 70-lukua, jolloin opiskelu rahoitettiin yleensä lainalla. Minullakin oli tuo silloin uusi valtion takaama opintolaina. Elettiin köyhää aikaa ja me opiskelijat olimme vielä köyhempiä. Ei saatu samalla lailla opintorahaa yms., kuten nykyisin opiskelijat saavat. Minäkin kävin hanttihommissa opiskelun ohella. Välillä postissa töissä 3 markkaa tunti, välillä tekemässä gallupia, välillä siivoamassa tai tekemässä ravintolojen keittiössä sitä sun tätä. Silloin ei ollut lasiseiniä, ei lasiovia, ei hienoa ruokala-kahvilaa, vain kipsikellari, jossa juotiin kolhiintuneen pöydän nurkalla kahvia ja syötiin omia eväitä, jos oli. Porttanian ruokalassa ja yliopiston ruokalassa saatiin sentään käydä syömässä aika edullisesti. Vielä ei ollut tietokoneita, ei johtajia ja muuta henkilökuntaa omissa huoneissaan käytävien molemmin puolin samalla tavalla kuin Arabianrannan hienossa kunnostetussa rakennuksessa. Meillä oli "taiteellisempaa", boheemimpaa, meillä oli vanha kunnon Atski. Kaikkialla "tuoksui taiteelta", nyt kun kuljin nykyisen koulun käytäviä, siellä "haisi" byrokratia ei taide. Mutta samoin eivät varmasti ajattele nykyiset opiskelijat, vaan kokevat kaiketi tilat kivoina ja rakentavina. Tosin nyt on menossa kohuttu korkeakoulu-uudistus taas kerran. Kolhiintunut, kulunut vanha Atski on enää historiaa, taakse jäänyt muisto teknokratian tieltään pyyhkäisemä. Nykyisinhän tietokone on tullut mukaan kaikkeen opiskeluun.

Enää kukaan ei varmasti haluaisi palata siihen kaikkeen vanhaan, en minäkään, mutta silloin se riitti meille, oli jopa miltei "liikaa". Olimme onnelliset, kun olimme päässeet sisälle tuohon arvostettuun opinahjoon. Sinä vuonna pyrkijöitä oli noin 3000 ja eri osastoille otettiin noin 300 ja sille vuosikurssille ja osastolle, jolle minä pääsin, otettiin 23, jos oikein muistan. Pojista, joita oli muutenkin vähemmän, on jo ainakin kaksi kuollut, lasitaiteilijaksi erikoistunut Kallion Hessu ja Liljeströmin Seppo. Meillä oli ns. luokkakokous tässä joku vuosi sitten. Kyllä minä kaikki vielä tunnistin, vaikka Martti Pentti oli kasvattanut oikean risuparran. Sen ajan opettajista en tiedä, vanhoja jo ovat, jos elävät. Salmisen Antero kuoli kai kohta eläkkeelle jäätyään. Severi Parkoa muistelen lämmöllä. Siinä oli persoonallinen ja todella mukava opettaja samoin kuin keramiikassa meitä opettanut Kyllikki Salmenhaara.

Ennen ulosmenoani vilkaisin huonekalumuotoilun opiskelijoiden pienimuotoista näyttelyä pohjakerroksessa, jakkaroiden suunnittelua:



Aikani sitten nyky-Atskin käytäviä vaellettuani kävelin ulkokautta takaisin päin koko rakennuksen toisessa päässä sijaitsevaan pohjakerroksen myymälään ihastelemaan ja ihmettelemään nykytaidetta ja designkeramiikkaa.

Sain todeta, että kevät on tulossa, vaikka tätä kirjoittaessani ulkona on - 9 astetta pakkasta ja Riihimäellä oli keskiviikkona sakea lumipyry. Helsingissä paistoi tänään aurinko todella upeasti. Myymälän keskellä olevassa maljakossa olivat koivun oksat hiirenkorvalla ja jonkin puun oksat tekivät pientä lehteä ja kukannuppuja! Muistaisin kuulleeni joskus, että kun koivun oksan saa maljakossa tekemään lehteä, kevät on ulkonakin kolmen viikon päästä.



Myymälän ovella oli vastassa tämän näköinen otus:


Kim Simonsson: Näkymätön koira

Nimestään huolimatta teos oli sangen näkyvä ja isokokoinen, tavallista oikeaa koiraa paljon isompi.

Jakkaroista, joita oppilaat olivat yrittäneet suunnitella, voi vain todeta, että aina on keksittävä jotain uutta. Sen tämäkin 3-apila -niminen palli osoittaa:


3-apila, Jussi Räty. Hinta 115 e.

Istumismukavuus ei suinkaan ole aina pääasia. Ei sen enempää jakkarassa kuin tässä Studio Thomasin tuolissakaan:



Koska myymälä on turisteja varten ja miksei myös meitä tavallisia suomalaisia varten, niin hinnat ovat tietysti design-luokkaa. Kuten nyt tiskirättivalikoimassakin: 3,5 euroa/kpl.


Design-tiskirättejä

Halkojakin oli myynnissä 50 euroa kappale. ;D


Koivuklabi, Alvar Gullichen. Lasivati, lasinpuhaltaja Jari-Matti Solin, 1500 euroa.

Design-myymälöihin ei pidä lähteä ostoksille kovin kevyellä kukarolla. Katsella saa usein onneksi aivan ilmaiseksi.


Jukka Isotalo, maljakko 32 e.

Jukka Isotalo iski kultasuoneen keksiessään ruveta kierrättämään tyhjiä lasipulloja. Eli ainakin materiaali on ilmaista. Hiontaa ja hiekkapuhallusta ja tavallinen tyhjä viinapullo jalostuu taiteeksi. Hatunnoston paikka!

Näitä ihastuttavia lasilehmiä pystyy jo ostamaankin, sillä Lasisirkuksen suunnittelemat Mansikki ja Mustikki maksavat 46 euroa kappale ja ovat aika isoja ja nättejä. Samaa kokoa kuin tunnetummat lasilinnut, joiden hinta menee jo toisessa sarjassa.



Tässäkin myymälässä on kenkiä tarjolla, ei tosin nahkakenkiä eikä lasikenkiäkään, mutta keramiikkakenkiä, joita voi ostaa niin yksitellen kuin pareittainkin.



Suunnittelija on Kirsi Kiri-Linden ja kengät maksava 140 euroa kappale. Jos haluaa hiirikengän, hinta on hieman korkeampi.



Näin pääsiäisen lähestyessä voi hankkia näyttävän lintunaisen juhlapöydän koristeeksi "kananmuna-astiaksi", yksin patsaan korkeus riittää tekemään pöydästä näyttävän. Suunnittelija on sama kuin kenkienkin, hinta 780 euroa.

Jos kaipaa jotain erikoisempaa, sitäkin on tarjolla. Esim aito huopaporon pää, valkoinen peura. Hinta 380 euroa tai 480 euroa.

Ja jos kaipaa vielä erikoisempaa, niin Pro Arte palkittu Kim Simonsson on valmistanut monia keraamisia pienpatsaita.

Kuvassa Simonssonin Unissakävelijä, 1300 euroa ja Spitting girl, 1328 euroa.

Tai miten olisi Pekka Paikkarin Lintu II tai siis se, mitä siitä on jäljellä, =) Hinta 550 e.


Unissakävelijä ja Spitting girl, Kim Simonsson


Lintu II, Pekka Paikkari

Lunta, lunta ja lunta sekä jäätä



12.3.09

Parin viikon sisällä on satanut lunta aika tavalla. Jokohan ollaan puolessa metrissä. Alkuviikosta vietiin tästä meidänkin nurkilta pois ison kuorma-auton lavallinen lunta jonnekin. Myös pieniä 3-5 asteen pakkasiakin on ollut pitkän aikaa. Kello on nyt kahdeksan paikkeilla aamulla ja pakkasta on parisen astetta. Eilen otin iltapäivän jo hämärtyessä kuvia lumikasoista pihallamme. Päivä oli ollut sen verran lämmin, että pihanlaatoitus suli jo näkyviin.



Lapset ovat laskeneet liukurilla noista lumikasoista. Sementillä on kuitenkin tullut äkkipysähdys. Saa nähdä, joko pian lumet sulavat kokonaan pois. Viime viikonloppuna lunta tuli kuitenkin lisää joka päivä, vielä maanantaina ja tiistainakin satoi lunta, välillä jopa rakeita. Autotkin olivat aika lailla lumen armoilla. Kadut olivat todella jäisiä ja liukkaita.

Postaan nyt tähän vähän noita lumi ja jääkuvia tältä talvelta, kun toivon sään jo kohta sulattavan pois koko valkeuden. Jääpähän sitten joku muisto tästä lumisestakin talvesta. Viime vuonnahan talvea ja lunta oli Helsingissä vain noin yhden viikon verran.



Tiistaina 10.3.09 lunta oli pihallamme vielä näin paljon. Kuva on otettu ikkunasta noin kello viisi iltapäivällä.


Ja tämä kuva sillalta on otettu puolen päivän aikaan maanantaina 9.3.09. Satoi lunta, vaikka sitä ei varsinaisesti kuvasta huomaakaan.




Ylläoleva kuva on otettu varhaisella koiralenkillä keskiviikkoaamuna. Töihin lähtöä edelsivät lumityöt monilla autolla liikkeelle yrittävillä. Hieman mekin lumessa möyrittiin.



Tuttu penkkikin nukkui lumipeiton alla.



Laitan tähän vielä pari jäistä kuvaa,kun ei tiedä, milloin on taas jäinen talvi. Ehkä jo ensi vuonna?



Nämä jääkuvat ovat viime lauantailta 7.3.09.


Tämä kuva on helmikuulta 11.2.09

Yllätysten päivä




Torstai 5.3.09 oli oikea yllätysten päivä.

Posti toi ensin SAYn kirjeen. Sen sisällöstä kerron tarkemmin Kuviksen työhuone -blogissani.

Sitten illalla M. laittaa tekstiviestin, että olis asiaa ja pyytää poikkeamaan heillä. Olemme seinänaapureita, joten mennessäni ulos koiran kanssa kävin sitten ringauttamassa M:n ovikelloa.

Kun M. avaa oven, hän työntää syliini ison laatikon. Ei ole nimipäiväni eikä syntymäpäivänikään, mutta laatikko on täynnä lahjoja.



Ruusu, kynttilöitä, teetä, servettejä, appelsiini ja banaaneja kauniilla neliskulmaisella lasilautasella, kirja, mehua ja kaunis muki. Tuhannet kiitokset M.! Hieno lahjapaketti ja ruusu on aivan ihana.

Helsinkiä kevättalvella





Keskiviikkona 4.3.09 kävin asioilla Helsingin keskustassa. Rautatientorilla oli luistelijoille rakennettu alue entisellään ja siellä oli meneillään ilmeisesti vammaisille lapsille ja nuorille tarkoitettu tapahtuma. Ainakin pyörätuolillisia nuoria oli paikalla aika paljon. Osa lapsista potkukelkkaili. Heillä ei näyttänyt olevan luistimia jalassa, mutta tuntuivat nauttivan kelkkailustakin.





Rautatieaseman kellotorni on laitettu pakettiin korjausten takia.


Ateneumin taidemuseossa on avattu uusi näyttely. Ehkä tulee käytyä siellä jonakin päivänä, vaikka varsinaisesti Kalevala-aihe ei minua kauheasti kiinnostakaan, mutta näkeehän siellä paljon muutakin. Pysyviäkin näyttelyitä on aina välillä mukava katsoa.



Ehkäpä kevät koittaa kohta Helsingissä. Ainakin lumi on kovasti sulamaan päin ja kura ja lätäköt ova tulleet katukuvaan.





Värikkäiden mainostaulujen rinnalla kuraisten katujen ankeus korostuu.



Jalkojaan saa varoa, kun lähtee ylittämään katua. Saapikkaat ovat helposti litimärät ja kurasta harmaat, kun taiteilee lätäköiden seassa.



Jotta ei tulisi aivan pahamieli tästä rospuuttoajasta, joka kuitenkin lupailee kevättä, mennään välillä vaikka cappuccinolle lähimpään kahvilaan, joita Helsingissä on nykyisin melkein joka kulmassa.



Ja sitten vaikka ikkunaostoksille. Kurkataanpa aluksi kevättalven kenkätarjontaa. Oh-hoh! Korot näyttävät venyneen meikäläisen jalan ulottumattomiin! Kyllä minäkin joskus olen kulkenut ranskalaissa koroissa, mutta nämä...!!??



Tai sitten nämä? Täytyy kyllä miettiä, miten noilla jaksaisi sipsutella!




Taidankin katsella laukkuja. Naisten käsilaukkujen koko on kasvanut viime aikoina huimasti. Mennään jo reippaasti kassien koossa. Mutta nättejä ovat. Niinkuin nyt nämäkin ruusukoristeiset.





Yksi, kaksi tai kolme ruusuketta. Voisin vaikka ostaakin, mutta huh, hinnat tuntuvat olevan reippaasti kolminumeroiset. No, nämä nyt olivat vain ikkunaostoksia. Kukkaro ei ainakaan näistä vielä laihtunut.

Kotimatkalla istui nainen käytävän toisella puolella raitiovaunussa polvellaan laukku, jossa kukoistaa iso kukkanen. Taitaapa olla nyt muotia.