Ensilumi Helsinkiin


Silta räntäsateessa tänään

Maanantai 12.10.09

Parsikaa villahousunne, talvi tulee! Ensilumi satoi Helsinkiin tänään. Lumi tuli räntänä, joka suli samantien asfaltille. Vähitellen räntäsade muuttui vesisateeksi. Ilma oli suhteellisen lämmin koko päivän. Osa puiden lehdistä on pudonnut ja lennellyt ympäriinsä. Toisaalta yleisilme koko Helsingissä on vielä aivan vihreä.

Tältä sillalla näytti 1.10.09:

Lehdet alkoivat pudota puista joskus syyskuun lopulla.

Vielä meillä on täällä paikoin hieno ruska. Vaikea sanoa, kuinka kauan. Viime aikojen myrskyt eivät kuitenkaan vielä ole tyhjentäneet puita lehdistä. Mutta pian kai siirrytään risuisempaan aikaaan.



Syksy on värjännyt Helsingin puistot ja viheralueet ruskan väreillä.

Paikoin kadutkin ovat saaneet osansa syksyn sadosta, kun kadun reunaan jäänyt iso omenapuu on pudotellut satoaan asfaltillekin. Puu on kai valkea kuulas. On vahinko, ettei sen omenia voi syödä. Liikenne on myrkyttänyt ne raskasmetalleilla.



Kuvat, paitsi ensimmäinen, otettu 1.10.09

4 kommenttia:

  1. Kiva aina nähdä Helsingin säätä blogisi kautta:-) Missä muuten tuo silta on?

    VastaaPoista
  2. Kiittos jälleen kommentistasi. Silta on Mäkelänkadun ylittävä jalankulkusilta Mäkelänrinteen uimahallin kohdalla. Näkymä uimahallin suuntaan.

    VastaaPoista
  3. Mulla on siellä sukulaisia, eli on kiva nähdä jotain sieltä aina, esim, nyt sää.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentista, Harakka! Säästä tulee usein jotain mainittua ja kuvathan kertovat siitä myös paljon. Aamulla sitä joutuu sään mukaan pukeutumaankin. Minulle sää ja luonto merkitsevät paljon.

    VastaaPoista

Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida.

Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!

Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.


Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.