Pikkujouluaikaan

Sunnuntai 29.11.09

Eräs vaikuttava muisto opiskeluajoilta on Hoosianna-hymnin laulaminen helsinkiläisessä koulussa, jossa auskultoin. Kuvaamataidonopettajana oli silloin Olli Vasa, keraamikko ja sisustusarkkitehti. Hän piti hienona asiana, että ensimmäisen adventin aikaan koulun juhlasalissa kaikki laulavat yhdessä Hoosianna-hymnin. Sen jälkeen en ole kuullut koulussa opettajien ja oppilaiden yhdessä laulamaa Hoosianna-hymniä. Nykyisin, kun maallistuminen on levinnyt kaikkialle, ei taideta enää aamunavauksissakaan soittaa levyltä tätä hymniä.

Jos kouluissa palattaisiin kristillisien arvojen esille pitämiseen eikä tanssittaisi jatkuvasti maahanmuuttajien pillin mukaan, väkivalta ja monet ikävät lieveilmiöt kouluissa ja ehkä muuallakin vähenisivät, sillä kouluhan luo perustaa moniin asioihin. Nyt ollaan saatu jo hävetä sveitsiläisten pedagogien edessä, kun Sveitsistä tullut valiokunta arvioi koulumme kuria ja oppilaiden käytöstapoja todella ala-arvoisiksi, vaikka kaikki lukutaitoarvot meillä ovatkin huippulukemissa.

Kaikkihan alkaa koulutapojen omaksumisesta jo ala-asteella. Rehtoreilla on siinä suuri vastuu erityisesti yläasteen puolella. Ala-asteen puolella luokanopettajat luovat perustaa. Kodin käytöskasvatuksella on tietysti myös merkityksensä, varsinkin kun sitä ei aina edes ole ja joissakin ala-asteen kouluissakaan ei ole hyvien käytöstapojen opetusta. Seikkailuagentit eli peruskoulunopettajat (ainakin Turun OKL:ssä ollut suuntaus), joita alettiin yliopistoissa kouluttaa 1990-luvulla, ovat tuoneet oppilaiden vapaan luokissa seilailun joihinkin kouluihin. Samaan aikaan alettiin valita testeillä opettajiksi opiskelemaan nimenomaan sellaisia, jotka eivät olleet "liian tunnollisia". Tämä saattoi kyllä johtua 90-luvun suurista itsemurhaluvuista ja masennuspoissaolojen runsaudesta opettajien keskuudessa. Asioilla on puolensa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Pitäisi kuitenkin katsoa kokonaisuuksia, ei vain seurauksia. Syiden etsiminen voi olla vaikeaa, mutta en usko, että koulumaailman epäkohdat korjaantuvat sillä, että valitaan opettajiksikin niitä, joilla on valmiiksi hällä väliä asenne. Ehkä viimeiset kymmenen vuotta ovat jo tuoneet taas uudet tuulet.

Nyt olemme menossa kohti joulua, Vapahtajamme suurta syntymäjuhlaa, jota kuitenkaan kaikki eivät vietä Jeesuksen syntymäjuhlan ansaitsemalla tavalla, niin kuin eivät adventtiakaan. Pikkujouluja kun on niin monenlaisia.

Rauhaisaa ja hyvää adventtiaikaa kuitenkin kaikille!




Jos Tapiolan kuoron esitys ei näy yllä kokonaisena ruutuna klikkaa: Hoosianna, Tapiolan kuoro.

Syysväsymyksen torjunnasta



Keskiviikko 25.11.09

Keväisin useimmat lehdet keksivät kaikenlaista keinoa kevätväsymyksen torjuntaan. Syksyllä ja näin vuoden viimeisinä viikkoina ei yleensä puhuta syysväsymyksestä, vaan kaamosmasennuksen torjunnasta. Oli miten tahansa, niin kyllä marraskuussa ollaan väsyneitä. Helposti tulee valvottua myöhäiseen ja sitten aamulla on kuitenkin jaksettava nousta aikaisin. Näin on ainakin minun kohdallani.

Tänään, kun tulin kotiin, oli heti miten koiralenkin jälkeen painuttava iltapäiväunille! Nukuin tosiaan töiden jälkeen pari kolme tuntia, mikä on sentään aika harvinaista meikäläiselle!! Tosin herätyskello soi meillä jo ennen kuutta aamulla. Myöhästyin saunastakin. Auttaiskohan vitamiinikuuri?

Oppilaat ovat ylivilkkaita tai nuutuneita. Opettajahuoneessa kulkee joku hengityssuojain naamallaan toivoen säästyvänsä flunssalta, influenssalta. Sairauslomalla olevalta opelta on mennyt ääni eikä hän pysty antamaan omien tuntiensa pitämisestä ohjeita puhelimessa. Porukka sinnittelee kahvin, teen ja sitrushedelmien voimalla. Koiran nuha ei ole kokonaan parantunut vielä kahden kuukauden antibioottikuurinkaan jälkeen.

Pikkujouluja tulossa. Mennäkö niihin vai eikö mennä? Päivät ovat lämpöisiä ja hämäriä. Tänäänkin +8 astetta. Joku totesi, että tällaisia päiviähän oli kesälläkin. Kohta saamme laulaa: "No onkos tullut kesä nyt talven keskelle...?" Tarkoitan siis joululaulujen aikaa. Koulun itsenäisyyspäivän juhliin harjoittelemme Maamme-laulua luokassa niin, että naapuriluokan ope koputtaa ovelle ja tulee nuhtelemaan oppilaita kovasta metelistä, vaikka oppilaat ovat laulaneet täysin rinnoin ja sydämensä halusta, mutta valitettavan epävireisesti.



Laulutunnit (siis harjoitukset) olisi pidettävä kaiketi pommarissa, jos sellainen koulussa edes olisi, jotta kukaan ei häiriintyisi. Tai sitten on vain kiellettävä osaa oppilaista laulamasta (ja pakkohan se on silloin tehdä, kun lapsukaisen suusta tulee enemmän mölinää kuin suloista lauleloa), siis niitä, joiden nuottikorva ei pysy mukana, jotka siis laulavat mieluusti täyttä kurkkua kuin Jukolan seitsemän jallia. Kuvittele, miltä kuulostaa kuudesluokkalaisten mölykuoro, kun porukassa on toistakymmentä poikaa ja vain muutama tyttö. Ja vain osa pojista OSAA laulaa.

Mistä sitten keinot väsymyksen voittamiseen? Pitäisikö hankkia se mahdottoman kallis kirkasvalolamppu? Tai tehdä retki viikonloppuretki johonkin lämpöiseen etelän maahan (eipä sitä kahdessa päivässä ehdi kuin kääntymässä käymään)? Päiväunia aurinkorannoista?

Kahdeksan tunnin yöunista ei kai kuitenkaan pitäisi tinkiä? Jos olisin karhu, talviunillahan tästä selvittäisiin.

Vielä kuvia messuilta ja jotain sikainfluenssastakin

Tiistai 24.11.09

En malta olla laittamatta vielä muutamia kuvia Kauneus- ja terveysmessuilta, vaikka ne ovat laadultaan surkeita (en muistanut ottaa kameraa mukaan). Näissä kuvissa kilpaillaan puolialastomien ihmisten maalaamisesta. Ilmeisesti maalattavilla on asunaan vain pikkuhousut, muu on kaikki maalia ja esim. sammalta tms.:








Sitten on pakko(?) vähän murista. Sain sikainfluenssarokotteen kohta kolme viikkoa sitten ja minulla lienee immuniteettia kyseiseen sairauteen. Siitä en murise. Kaikki eivät kuitenkaan vielä ole saaneet ko. rokotusta, vasta noin miljoona suomalaista. Joissakin kouluissa aloitettiin oppilaiden rokotukset tämän viikon maanantaina (tai sitten se on ensi maanantai, en ole varma).




Mutta yksi aikuinen kollega on käynyt koulussa sairaana maanantaina, kesken jo aikaisemmin alkaneen sairastamisen, nimittäin eilen, pitänyt omassa luokassaan tunnit oppilaille ja sitten hän jäi sairaslomalle taas tiistaina, siis tänään. Hänellä on tuo sikainfluenssa, lääkäri on todennut asian ja hän sai loppuviikon sairauslomaa. Ainakin tänään hänellä oli vielä lämpöä. Nyt hän aikoo kesken sairauslomansa tulla hoitamaan jotain asioita koululle taas torstaina, siis ylihuomenna. Käsittääkseni tuo sikainfluenssa on tarttuvaa laatua niin kauan kuin on kuumetta. Ja sitä sairastava on myös vaarassa saada pahan jälkitaudin, jos ei lepää. Ja hän on riski myös muille ihmisille. Varsinkin lapsille. Ajatella, ettei aikuinen ihminen tajua pysyä poissa kouluyhteisöstä sairaana ja vielä sikainfluenssassa! Eihän kukaan ole niin korvaamaton, etteikö joku voisi sairauslomanaikana hoitaa hänen tehtäviään. Varmaan sanon huomenna tästä asiasta oman mielipiteeni opettajainhuoneessa. Jos ihminen ei itse ymmärrä olevansa tartunnan levittäjä, on varmaan jonkun sanottava se hänelle. Oliskohan reksistä tai kanslistista siihen?
Pakko päättää tämä juttu aasiparan kuvaan ELMA-messuilta.

Messuja ja marraskuuta


Maanantai 23.11.09

Se hyvä puoli tästä pimeästä ajasta, marraskuusta on, että päivät tuntuvat lyhyiltä ja viikkokin vilahtaa ohi hujauksessa. Kohta on joulu ja sitten odotellaankin jo kevättä! Enää marraskuustakin on jäljellä enää vain rippeet.
Pari viikonloppua hujahti taas messuilla, oli Terveysmessut, oli ELMAa, Metsää, Kädentaitoa ja Tee Se Itse -messua jos mitä. Tänä viikonloppuna onneksi ei mitään.



Aikaa niissä kuluu ja katseltavaa riittää. Kädentaitomessut tuottivat lähes pettymyksen, mutta samalla olleet ELMA-messut olivat taas fantastisen kiinnostavat. Sain pitkästä aikaa nähdä kaikkia mahdollisia ja mahdottomia kotieläimiä ihan läheltä aina kanoista, kukoista ja possuista alkaen suomenhevoseen ja valtavaan sonniin. Näytteillä oli myös laamoja ja aaseja, söpöjä poneja ja muita pikku hevosia, lehmiä, lampaita, kilejä.


Sitten oli lemmikkejä, kaneja, kissoja, koiria ja turkiseläintenkin esittelyä. Mitä muuta vielä mahtoikaan olla. Kävijöitä oli sielläkin kuulemma yli 33 000.



Terveys-, Kauneus-, Muoti-, ja Hää- & Rakkausmessuilla kävimme M:n kanssa. Ei sielläkään mitään erityistä ollut. Jotenkin vaikutti jopa siltä, että nekin messut ovat aikaisempina vuosina olleet laajemmat. Niissä tehtiin kuitenkin kävijäennätys: yhteensä 39 000 messuvierasta.
Oheiset kuvat ELMA-messuilta.

Kirjoja yöpöydällä, tajunnan virtaa


Torstai 12.11.09

Kirjapinot vain kasvavat. Marraskuu ryömii hitaasti ja hämäränä aamusta iltaan. Ikään kuin ei ehtisi mitään, tai jaksaisi. Hitaasti venyvää aikaa ja samalla niin nopeasti ohikiitävää. Aamulla herätessä on pimeää, nukkumaan käydessä on pimeää. Ja siinä välissä jotenkin niin ankean harmaata ja tasaista, että luulisi viikon kestävän ikuisuuden, mutta äkkiä huomaakin, että taas meni viikko eikä tullut tehtyä puoliakaan siitä, mitä olisi ehkä pitänyt.

Sellaista se on. Marraskuu. Rautatieaseman metrossa tapahtuu vedenpaisumus. Sataa lunta, sataa räntää. On kylmä, vaikka pakkastakaan ei ole paljon. Nukuttaa. Tekisi mieli nukkua pitempään, käydä levolle aikaisemmin. Mutta sitten valvotkin, yö humahtaa aamuksi. Taas on aika nousta, lähteä töihin, ehtiä bussiin, ratikkaan, metroon.

Kirjapinot ovat ainoat, jotka elävät. Ne kasvavat kirja kirjalta, kaikki kirjat, jotka haluat lukea pinoutuvat vuoriksi yöpöydälle, kirjahyllyyn, eteisen hattuhyllylle. Kaikkialle. Mutta et pääse alkusivuja pitemmälle. Haukotuttaa. Ei kiinnosta.

Koira haluaa ulos. Kiskot talvivaatteet niskaan. Kävelet, värjöttelet hämärässä illassa. Koiraa kiinnostavat kaikki hajut, karvaa lähtee. Harjaat ja harjaat. Koirankarvoista voisi tehdä lankaa, värjätä, kutoa villapaidan. Loputtomiin metri metriltä, tupsu tupsulta.

Ei vaiskaan. On mentävä ajoissa nukkumaan. Ei pidä unohtua tietokoneelle. Hyvää yötä.

Helsinki peittyi lumeen


Tämän kuvan otin seitsemän jälkeen tänä aamuna
Torstai 5.11.09

Aamulla töihin lähtiessä maassa oli ohut lumikerros. Myöhään illalla ja yöllä oli satanut vähän lunta. Päivän mittaan lumisade yltyi ja kotiin tullessani lunta oli maassa jo sen verran, että lapset ehtivät jo lumisotasille.

H1N1-influenssa vei pari päivää sitten ensimmäisen lapsiuhrin. Pieni 8-vuotias tyttö menehtyi, koska hän ei saanut tähän sikaflunssaan asianmukaista hoitoa, mikä on todella surullista ja aiheuttanut paljon keskustelua joka puolella. Tyttö oli perusterve, mutta hän sai influenssan jälkitaudin. Vanhemmat olivat kyllä asianmukaisesti vieneet lapsen lääkäriin, mutta lapsi oli laitettu takaisin kotiin. Olisiko hän selvinnyt tehohoidossa, on mahdotonta tietää. Aikaisemmin noin 25-vuotias nainen menehtyi sikainfluenssaan, mutta hänellä oli joku perussairaus. Poliitikoilta on kysytty, miksi suomalainen terveydenhoito on jätetty niin hunningolle, ettei ole henkilökuntaa hoitamaan, sairaalatiloja on lopetettu ja rokottavaa henkilökuntaakin on liian vähän. Liian vähän on myös rokotetta, sitä ei ole vielä tarpeeksi kaikille paikkakunnille.


Sama paikka iltapäivällä kello 16 aikoihin.

Ihmiset ovat Helsingissä ottaneet rokotuksia. Nyt rokotetaan 1/2 - 3 vuotiaita terveitä lapsia ja riskiryhmiin kuuluvia. Kävin sitten ennen töihin lähtöä minäkin terveyskeskuksessa ja sain molempiin olkavarsiin kunnon piikin, tavallisen influenssarokotteen oikeaan ja sikainfluenssarokotteen vasempaan. Astmani takia, joka kyllä on onneksi viime vuosina pysynyt aisoissa. Rokotuksen teho kasvaa pikku hiljaa ja on kuulemma vasta kahden viikon päästä tehokas.

Rokotteen laittanut sairaanhoitaja varoitteli, että sikaflunssarokotteen saanut vasen käsivarteni voi tulla kipeäksi ja suositteli ottamaan Panadolia, muita särkylääkkeitä ei saa ottaa, ei ainakaan Buranaa. Puoli tuntia piti pysyä terveyskeskuksessa allergisen reaktiovaaran takia. Totta puhuen häivyin paikalta lähimpään sopivaan paikkaan nauttimaan cappusinoa jo viidentoista minuutin kuluttua, kun tuntui terveyskeskuksessa joka paikassa olevan tungosta. Menin rokotettavaksi heti aamusta, kun terveyskeskus aukesi, koska minulla oli ensimmäinen oppitunti tänään vasta yhdeltätoista. Vuoronumeroni oli 99, mutta itseasiassa ennen minua oli alle 30 jonossa.

Sitten pari kuvaa penkistäkin:


Tässä penkki 1.11.09


Penkki tänään 5.11.09 kello 16:n aikoihin

Picassoa lasten ehdoilla


Keskiviikko 4.11.09

Helsingissä on monin tavoin huomioitu Ateneumin Picasso-näyttely. Annantalossa lapsille on rakennettu kokonainen huone Picasson maalauksen Lukijatar (La Liseuse, 1953, Musée National Picasson kokoelmista) sisään. Kuvataiteilija Alexander Reichstein on rakentanut Annantalon galleriaan tämän installaation, jonka sisälle voi astua, kunhan jättää kengät ulkopuolelle.

HUOM! Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

Samaisen huoneen kautta pääsee myös tämän seinän kokoisen kolmiulotteisen taulun taakse, huoneeseen, jossa lapset ja aikuisetkin saavat kokeilla valolla maalaamista jos ei nyt aivan Picasson tapaan, mutta vähän sinnepäin.


Täytyihän minunkin kokeilla mokomaa ihmettä, mutta toisin kuin Picasson valojuova, tämä suostui tekemään vain suoria viivoja, ei siis mitään koukeroita tai ympyröitä. Pelkkää siksakkia. Tässä aikaansaannokseni; hui, ihan kuin Baskervillen koira! Toisaalta kenties on vaikea päättää, onko kysymyksessä lintu vai kala.










Valomaalaustilan on Teknillisen korkeakoulun opiskelijoiden Tuukka Takalan ja Teemu Merosen totetus, joka on tehty professori Tapio Takalan johdolla.

Sitten siellä oli mahdollisuus luoda omakuva Picasson tyliin. Tässä nyt sitten oma muotokuvani:












Voit myös katsella Picassoa käsitteleviä taidekirjoja tai yksittäisiä teoksia tv-ruudulta tai yli tunnin mittaisen elokuvan Picassosta. Lapsille on taulun sisällä myös puhelin, josta voi kuunnella seinällä tv-ruudussa pyörivää Picasso-filmiä.



Pihallakin on katseltavaa ja kokeiltavaa.

Jos Picasso kovasti innostaa, voi käydä Ateneumissa katsomassa Picasso-töiden näyttelyn ja ostaa vaikkapa Picasso-nuken Ateneumin kaupasta.


Synkän (?) kansan naurattajat


Tiistai 3.11.09

Muistan hyvin ajan, jolloin Spede Pasanen ja Ere Kokkonen alkoivat naurattaa Uuno Turhapuro -filmeillä Suomen kansaa. Monet "Uuno numero ykköset" olen saanut olla mukana nauramassa. Jos nauru todella pidentää ikää, niin suomalaiset ovat saaneet lisäaikaa monien tunnettujen näyttelijöiden suorituksista.

Kuvat Uuno Turhapuro -elokuvista

Valitettavasti näyttelijät eivät pysy luonamme täällä maan päällä ikuisesti. Perjantaina kuoli Marita Nordberg, "Uuno Turhapuron anoppi, vuorineuvoksetar Tuura" 80-vuotiaana, tänään kuoli Jyrki Kovaleff, mm. poliisina Uuno Turhapuro -elokuvassa, 55-vuotiaana.

Ere Kokkonen, Spede-elokuvissa näytellyt käsikirjoittaja ja ohjaaja, oli 70-vuotias kuollessaan v. 2008 ja koko kansan Spede Pertti Olavi Pasanen kuoli 71-vuotiaana v. 2001. He ja monet toisetkin ovat jo poistuneet keskuudestamme. Tapio Hämäläinen, "Uuno Turhapuron appiukko vuorineuvos Jalmari Tuura 17 elokuvassa", kuoli v. 2008 86-vuotiaana ja Marjatta Raita, "Uunon vaimo", 63-vuotiaana v. 2007.

Tammikuussa 64 vuotta täyttänyt Vesa-Matti Loirikin, "Uuno numero yksi" on huonokuntoinen, mutta jaksaa vielä jotenkin esiintyä. Simo Salminen, insinööri "Sörsselsön" on hänkin jo 77-vuotias.

Monet ovat sytyttäneet Nordbergin ja Kovaleffin muistoksi kynttilän Lintukoto-sivulla.

Kuva: Helsingin kaupungin teatteri

Itsekidutusta



Sunnuntai 1.11.09

Tänään tuli vietettyä taas aikaa "Kotisohvan elokuvateatterissa". Katsoin vihdoin kolmannen osan venläisen ohjaajan Sergei Bondarchukin Leo Tolstoin Sota ja rauha -teokseen perustuvasta filmauksesta. Lainasin sen kirjastosta ja olen uusinut lainauksen monta kertaa, koska halusin katsoa filmin, mutta aina on ollut jotain muuta tekemistä.

Ohhoijaa, pakkomielteet vievät joskus tolkuttomasti aikaa. Olin nimittäin päättänyt katsoa kyseisen elokuvan viimeiseen minuuttiin asti, eli kaikki viimeiset 147 minuuttiakin. Niin sitten sain ruudun täydeltä sotaa vanhanajan tyyliin yli kaksi tuntia. Jos olisin tosiaan tiennyt, että tuo kolmas osa sisältää lähes pelkästään tappelemista, raakuuksia, kauheita julmuuksia ja hirveyksiä, joita ei sanoin halua edes kuvata, en olisi tuhlannut aikaani enää tuohon elokuvan loppuosaan. Odotin jotain muuta, jotain paljon enemmän. Jollekin ns. sotahullulle tuon kaiken katsominen voisi tehdä hyvää, näkisi kaiken sodan ja väkivallan mielettömyyden.

Vaikka en vielä ole aivan ikäloppu, olen elämässäni kuullut ja nähnyt tarpeeksi väkivallan mielettömyyttä. En enää välitä enemmästä missään muodossa, en elokuvina, en kirjallisuutena saati sitten todellisuudessa, vaikka eihän nykyisessä informaatioyhteiskunnassa voi noilta asioilta välttyä. Kiitos Jumalalle, että Suomessa on rauha. Isoäitini ehti elämänsä aikana nähdä ja kokea monta sotaa, koska hän oli syntynyt 1898.

Jos tuon kolmannen osan joku haluaa katsoa, niin itsekidutusta se on minun mielestäni. Korkeatasoinen toteutus ei muuta asiaa miksikään. Hirveä elokuva.